Virsiä Kirkkokonsertit

Samuli Edelmannin Virsiä -levy saa jatkoa - Virsiä 2 julkaistaan 1. lokakuuta

Samuli Edelmannin Virsiä 2 jatkaa Virsiä -levytysten tarinaa. 1.10. julkaistava Virsiä-trilogian toinen osa sisältää edellisen levyn tapaan 12 tuttua ja rakastettua virttä, kuten Jo joutui armas aika, Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi lapsosen tie) ja Kiitos sulle, Jumalani.
 
”Virsi-hankkeeseen lähdettäessä oli selvää, että projektista tulee useamman levyn mittainen. Ensimmäisen levyn kappalevalinnat tehtiin yli neljästäkymmenestä potentiaalisesta. Luhangassa sekä Samulin kotona Maltalla äänitettiin jo keväällä ja kesällä 2007 materiaalia kahden levyn tarpeiksi. Keväällä 2008 Luhangan äänitysten yhteydessä kävi selväksi, että kolmaskin osa on tulossa.”, kertoo Virsiä-levyjen tuottaja Markus Koskinen.
  
Edelmannin tulkitsemat virret kunnioittavat perisuomalaisia ominaispiirteitämme tuoden virsille totuttuun äänikarttaan myös uusia vivahteita. Levyltä löytyvät virret väkevine teksteineen ja koskettavine melodioineen ovat olleet parhaimmillaan satoja vuosia moninaisissa tilanteissa ihmisten lohtuna ja tukena.

Levyn kiehtova äänimaailma on rakennettu kahdeksan henkisen orkesterin, taustalaulajien ja akustisten soitinten voimin ilman päällekkäisäänityksiä. Laulujen rikasta, mutta pelkistettyä sointia värittää Luhangan puukirkon lämmin tunnelma.
 
Samuli Edelmann on yksi Suomen tunnetuimpia laulajia ja näyttelijöitä, joka on pitkän uransa aikana myynyt yli 450 000 levyä. Samulin tulkinnat virsistä ovat myös löytäneet monta kuulijaa. Viime joulun puhutuin levy Virsiä on myynyt tällä hetkellä yli 80 000 kappaletta.
 
Virsiä julkaistaan myös kuvatallenteena
 
Niin ikään suuren suosion saavuttanut, TV2:sen syksyllä 2007 taltioima Samuli Edelmannin kirkkokonsertti Tampereen Tuomiokirkosta julkaistaan DVD:nä 1.10. Ekstroina levyltä löytyvät Harri Rädyn ohjaama ”Matkamies maan” -dokumentti Virsiä -levyn teosta sekä edesmenneen äänittäjä Pappa Jyrälän haastattelu.
 
Samuli yhtyeineen aloittaa konserttikiertueen Virsiä 2 -levyn ilmestymisen myötä lokakuussa.
 
LISÄTIETOJA:
 
Levy-yhtiö: Sony BMG / Mikko Tukiainen Puh. 0207 421 537 www.sonybmg.fi
 
Keikat: Live Nation / Elina Orma Puh. 09-856 73405 www.livenation.fi