Kirkkokonsertit

7.10.2009

Samuli Edelmannin viimeinen Virsiä-levy on täynnä toivoa

7.10. 2009 julkaistu ”Maa on niin kaunis – Virsiä 3” päättää suomalaisia syvästi koskettaneen Virsiä-levyjen trilogian. Kolmannella ja viimeisellä ”Maa on niin kaunis – Virsiä 3”-levyllä välittyvät toivo ja ilo.

”Tämä viimeinen Virsiä-levy nivoo hienosti yhteen sen matkan, mitä tämän projektin aikana virsien kanssa on kuljettu. Alkuperäinen idea lähes 3 vuotta sitten oli tuottaa virsi-klassikoita siihen muotoon, että niitä voi hyvällä mielellä kuunnella myös kotioloissa tai muualla kuin kirkonmenojen yhteydessä. Päällimmäisenä haluna on ollut koko ajan tuoda esiin virsien kertakaikkisen hienot melodiat ja tekstit ja sitä kautta välittää ihmisille iloa ja lohtua.", kertoo Virsiä-levyjen tuottaja Markus Koskinen.

”Maa on niin kaunis – Virsiä 3”-albumi sisältää kaksitoista tuttua ja rakastettua virttä, kuten Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaanja Enkeli taivaan lausui näin sekä muutamia harvemmin kuultuja makupaloja, joissa Samuli ja maamme parhaimmistoa edustavat muusikot loihtivat vereviä ja koskettavia tunnelmointeja.

”Virsiä-trilogia on johdattanut sekä tekijät, että kuulijansa ainutlaatuiselle musiikilliselle matkalle virsien maailmaan vakaumukseen katsomatta. Nyt ilmestyvällä `Maa on niin kaunis – Virsiä 3`-albumilla kuullaan tuttuja virsiä turvallisin versioin sekä muutama harras musiikillinen seikkailu, joissa Luhangan kirkko soi meidän toimesta viimeistä kertaa.”, kuvailee Koskinen.

Samuli Edelmann on yksi Suomen tunnetuimpia laulajia ja näyttelijöitä, joka on pitkän uransa aikana myynyt yli 450 000 levyä. Kahta edellistä Virsiä levyä on myyty yhteensä yli 120 000 kappaletta.

Samuli yhtyeineen aloittaa konserttikiertueen ”Maa on niin kaunis – Virsiä 3”-levyn ilmestymisen myötä 20.11. Helsingistä.


Tilaa Samuli Edelmannin Virsiä 3 -albumi täältä >>
 
Tilaa Samuli Edelmannin Virsiä –DVD täältä >>

Samuli Edelmannin MySpace-sivut >>


”Maa on niin kaunis – Virsiä 3” –kappalelista:

30 Maa on niin kaunis
säv. Saksassa 1842
san.Bernhard Severin Ingemann 1850. Suom. 1887, Hilja Haahti 1903.
Virsikirjaan 1986

600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
säv.Erkki Melartin 1923
san.Dietrich Bonhoeffer 1944. Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984.
Virsikirjaan 1986

510 Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten
säv. Englantilainen kansansävelmä
san. Anna-Maija Raittila 1982.
Virsikirjaan 1986.

396 Käyn kohti sinua
säv. Lowell Mason 1856
san.Sarah Adamsin virren (1841, suom. Rauhansäveliä 1894, Aune Krohn 1912) pohjalta Niilo Rauhala virsikirjaan 1986

501 Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää
säv. Enoch Sontonga 1897
san. Jaakko Löytty 1985
Virsikirjaan 1986

361b Koska valaissee kointähtönen
säv. toisinto Savosta / Ahti Sonninen
san. Anders Odhelius 1745. Suom. Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893.
Virsikirjaan 1938

31 En etsi valtaa loistoa
säv. Jean Sibelius 1909
san. Zachris Topelius 1887. Suom. 1909
Virsikirjaan 1986

525 Suurempi kuin sydämeni
säv. Saksassa 1738
san. Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984
Virsikirjaan 1986

78 Vieraalla maalla kaukana
säv. Englannissa 1734
san. Cecil Frances Alexander 1848. Ruots. Britt G. Hallqvist 1955. Suom. Jaakko Haavio 1962.
Virsikirjan lisävihkoon 1963

21 Enkeli taivaan lausui näin
säv. Saksassa 1539
san. Martti Luther 1535. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. Elias Lönnrot 1867, Julius Krohn 1880

338 Päivä vain ja hetki kerrallansa
säv. Oscar Ahnfelt 1872
san. Lina Sandell 1865. Suom. Rauhansäveliä 1894. Uud. Julius Engström 1900, Anna-Maija Raittila 1977, Niilo Rauhala
virsikirjaan 1986

332 a Herraa hyvää kiittäkää
säv. Heinrich Albert 1640 / Ruotsissa 1820
san. Jesper Swedberg 1694. Suom. 1700.
Virsikirjaan 1701. Uud. Julius Krohn 1880


LISÄTIETOJA:

Levy-yhtiö:
Sony Music/Mikko Tukiainen
mikko.tukiainen@sonymusic.com
puh. 0207 421 53
www.sonymusic.fi

Pressikuvat:
www.sonymusic.fi/press

Keikat:
Live Nation/Elina Orma
elina.orma@livenation.fi
puh. 09-856 73405
www.livenation.fi